Tiedät kai sen tunteen, kun haluaisit kyllä kirjoittaa, mutta et vain voi. On odotettava oikeaa hetkeä – hetkeä, jolloin inspiraatio lyö naamaan kuin talvipakkanen aamutuimaan, herättää ajatuksesi sanojen säkenöiväksi virraksi ja saa kaiken toimimaan. Vastapainona moisille hetkille on writer’s blockin epätoivoinen syöveri, sillä pahimmillaan inspiraatiota saa odottaa kuukausikaupalla.
Ei enää kirjoittajalukion jälkeen.
Aloittaminen on itselleni ehkä kirjoittamisen vaikein vaihe. Yläasteella tauot venyivät niin, että ehdin välillä pelätä, etten enää koskaan saisi mitään tekstiä aikaan. Nykyään huomaan kuitenkin istuvani yhä useammin koneen ääreen nakuttamaan silloinkin, kun tähdet eivät ole oikeilla paikoillaan, minulla olisi tekosyitä tehdä muita asioita, eivätkä sanat solju alkuunkaan. Kirjoittajalukiossa olen nimittäin oppinut – ja tiedän tämän kuulostavan pähkähullulta – että kirjoittaakseni minun on oikeasti kirjoitettava. Siihen ei oikeasti vaadita kuin kirjoitusvälineet ja hetki aikaa, ja ilman turhaa odottelua kirjoitan nyt enemmän kuin koskaan. En tiedä, olisinko päässyt tähän pisteeseen ilman koulutusta.
Olen oppinut kirjoittajalukiossa enemmän kuin ysiluokkalainen minä olisi ikinä voinut kuvitella. Yksi iso syy on opintojen monipuolisuus. Luulin alkuun olevani kiinnostunut vain nuorten fantasiaromaanien kirjoittamisesta, mutta lukio on avannut silmäni kokonaisille maailmoille täynnä potentiaalia. Kirjoitan nyt taikuuden lisäksi arjesta ja avaruudesta, ja juonet voivat keskittyä riitoihin tai rikoksiin; kirjoitan lauluja, runoja, satuja; tarinani saattavat muotoutua näytelmiksi, joista en ennen tiennyt mitään, ja huomaan välillä nauttivani asiatekstien kokoamisesta. Minulla on valmiudet tehdä mitä ikinä haluan.
Kaikkea ei ole kuitenkaan pakko haluta. Yhden alan voi todellakin priorisoida, eikä vaikkapa jokaisesta lyriikkakurssin käyneestä tarvitse tulla runoilijaa. Kirjoittajalukion monipuolisuudesta hyötyy valtavasti joka tapauksessa, sillä eri aloille ominaiset näkökulmat ja työkalut löytävät käyttöä yllättävistä paikoista. Esimerkiksi kirjailijaksi aikova saa markkinointitaitoja mediakurssilta, lisäpotkua dialogiin draaman opiskelusta ja voi hyödyntää kokemuksiaan journalismin parissa vaikkapa toimittajahahmoa kirjoittaessaan. Kaikki kirjoittaminen tukee kaikkea kirjoittamista.
Varsinaiset opinnot ovat jo valmiiksi mahtavia, mutta yksi kirjoittajalukion parhaista puolista on se, että täällä tapaa toisia kirjoittajia. Jo ensimmäisten keskustelujen aikana tajuaa, mistä on ennen jäänyt paitsi. Nämä ihmiset ymmärtävät. Kotona kovan työn päätteeksi esitellystä tekstistä saattaa saada pelkän ”ihan kiva” tai ”hienosti kirjoitettu!” – muiden kirjoittajien antamalla palautteella tekeekin jotain. Saat tietää mistä lukijat pitivät, mikä tekstissä toimi ja mikä ei ja miksi. Pääset jakamaan ilosi ja surusi ja oppimaan muiden kokemuksista. Voit valittaa siitä, miten hahmosi eivät noudata suunnitelmiasi lainkaan vaan heittäytyivät taas uuteen sivujuonien sokkeloon, eikä vastassa ole hämmentynyt ”sinähän sitä kirjoitat” – porukka tietää, mistä puhut!
Täällä saa myös olla oma itsensä. Olen sateenkaareva ja neuroerilainen, mutta Orivedellä en ole koskaan joutunut tuntemaan oloani turvattomaksi tai jotenkin anteeksiantamattomasti erilaiseksi kummastakaan syystä. Henkilökunta oppii tuntemaan jokaisen opiskelijan yksilönä ja tekee aidosti parhaansa, että kaikilla on hyvä olla ja että oppiminen on mahdollisimman mutkatonta – ilman, että se tuntuisi hyysäämiseltä.
Jos mikään edeltävä ei vielä vakuuttanut, koulussa käy kirjailijoita kertomassa työstään (!) ja kirjoittajalukion jäsenet pääsevät joka vuosi mellastamaan Helsingin kirjamessuille (!!!). Jos koronan kaltaista katastrofia ei tapahdu, myös teatterissa tulee käytyä useita kertoja.
En ole katunut lukiovalintaani kertaakaan – en, vaikka päivittäinen kyytini koululle vaati heräämistä myöhäisintään aamukuudelta ja toi minut kotiin vasta iltaviiden jälkeen. Lukio voi olla joskus (usein) vaikeaa ja uuvuttavaa, mutta vuoteni Orivedellä ovat olleet tähänastisen elämäni parasta aikaa.
Korppi Solala (18K)
