Tulin lukioon melkeinpä kirjoittamisen perässä. En halunnut alunperin lukioon, mutta kuultuani kirjoittajalukion olemassaolosta muutin mieltäni.
Oriveden lukiossa koulu tarjoaa nuorelle paljon pelkän opettamisen lisäksi. Vuoden aikana etenkin kirjoittajalukiolainen pääse näkemään ja kokemaan paljon asioita. Itselleni yllätyksinä tuli kirjailijavieraat, näytelmä ja musikaalireissut, kirjamessut sekä muut tapahtumat.
Arkena koulunkäynti on mielekästä ja mielenkiintoista. Opettajien kiinnostus heidän opettamaansa ainetta kohtaan näkyy ja se saa oppilaankin kiinnostumaan helpommin aiheesta. Kannustaminen ja yksilöiden huomioiminen tulevat mieleen lukiotani ajatellessa.
Lukio-opinnot ovat raskaita, joten kirjoittajalukion luovuus ja erilaiset kirjoitustehtävät tuovat siihen täydellistä tasapainoa. Työmäärä tosin lisääntyy, mutta se maksaa itse itsensä takaisin. Kirjoitusohjelmaan kuuluu kaikenlaista kirjoittamista näytelmistä runoihin ja asiateksteihin. Valmiudet tulevaisuutta varten ovat kattavat ja kannattavat, vaikkei kirjallisuus alalle meinaakaan.
Kirjoittajalukio on opettanut kouluaineiden lisäksi myös paljon ihmisistä, yhteisöstä ja siitä miten tärkeää on luoda ja pyrkiä koko ajan parantamaan itseään ja kirjoittamistaan.
Rebecca Hinkkanen (16K)