Kirjoittajalukiossa kehittyy oma kirjoittajaidentiteetti

Olen viettänyt kirjoittajalukiossa kolme vuotta, ja voin sanoa olevani tyytyväinen. Kirjoittajalukiossa saa tutustua samanhenkisiin ihmisiin, eikä ole vaaraa jäädä porukan ulkopuolelle. Kirjoittaminen voi olla yhtä lailla sosiaalista toimintaa kuin jalkapallon peluu – kenenkään ei tarvitse jättää tekstejä pölyttymään pöytälaatikkoon.


Lukiouran sisältö ei ole kuitenkaan pelkkää kirjoittamista. Ohjelmaan kuuluu myös esimerkiksi kirjailijavierailuja, vierailuja kirjallisuustapahtumissa ja muuta. Pääset tapaamaan tunnettuja kirjailijoita erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä! Oman kirjoittajuuden reflektointi kokeneiden kirjailijoiden omia kokemuksia vasten voi tuottaa hedelmällisiä tuloksia.

Kursseilla pääset säännöllisesti oman mukavuusalueesi ulkopuolelle. Harjoitetuksi tulevat monenlaiset kirjoittamisen osa-alueet tavallisesta proosakirjoittamisesta näytelmän käsikirjoittamiseen. Lyriikan osa-alueita käydään yksityiskohtaisesti riimeistä tavujakoihin ja myös lauluja pääsee kirjoittamaan.

Kirjoittajalukion eräänlaisena kliimaksina, huippukohtana voinee kuitenkin pitää omaa tekstiä. Oman tekstin tekeminen on pitkäaikainen ja pitkäjänteinen prosessi, jonka aikana pääset tutkimaan omaa kirjoittajuuttasi ja identiteettiäsi kirjoittajana. Pääset näkemään, mitkä ovat todelliset vahvuutesi ja todelliset heikkoutesi. Yllätyksiä voi tulla vastaan, eikä niitä kannata säikähtää, vaan niistä kannattaa ottaa opiksi! Ei ole väärin tehty, jos pitkän valmistelun jälkeen huomaakin, että valittu tekstilaji ei toimi tai muoto on väärä. 

Vain kirjoittamalla voi kehittyä. Kirjoittajuuden kehittymiseen kuuluu myös kirjoittajaidentiteetin kehittyminen. Eri osa-alueiden läpikäyminen auttaa hahmottelemaan ja hahmottamaan, miten eri kirjoittamisen lajit ja kirjallisuuden genret lomittuvat henkilökohtaisessa kirjoittajaidentiteetissä.

Erityisen tärkeä asia, jota kirjoittajalukion aikana oppii saamaan, on palaute muilta opiskelijoilta. Jos tuntuu, että palautteen saaminen tai antaminen on nyt vaikeaa, älä huoli – voit aina kehittyä! Kannattaa aina kuunnella tarkkakorvaisesti, mitä muilla on sanottavana teksteistäsi, oli kyse sitten risuista tai ruusuista – voit aina oppia uutta ja opitkin, jos vai tahdot!

Jokainen löytää kirjoittajalukion aikana varmasti jonkin uuden kirjoittamisen osa-alueen, johon ei ole henkilökohtaisella tasolla vielä tutustunut ja josta kenties haluaa oppia lisää. Kannattaa pyrkiä astumaan oman mukavuusalueen ulkokehälle ja pyrkiä omaksumaan uusia vaikutteita – voit kehittää itseäsi ennennäkemättömiin mittasuhteisiin!

Kirjoittajalukion substraatti: kokemuksen onnistuneisuus riippuu vahvasti omasta panoksesta. Toisin sanoen: jos haluaa oppia jotain, on suotavaa nähdä vaivaa sen eteen. Jos tämän muistaa, kirjoittajalukio on ehdottomasti mieleenpainuva ja suositeltava kokemus!

Arttu Jalonen (17K)

Share